Sirius – projekti

1.3.2008 – 31.12.2010    PROJEKTI ON PÄÄTTYNYT !

Arpeetin pajakoulu
Vaasan alueen Sirius- projektin kohderyhmänä oli sekä opiskelevat että opintonsa keskeyttäneet 15 - 29-vuotiaat nuoret. Lisäksi projektin avulla haluttiin tavoittaa ja rekrytoida niitä nuoria, jotka eivät ole minkään viranomaisen tai palveluntuottajan toiminnoissa mukana.
Sirius- projektissa Arpeetin pajakoulun tavoitteena oli koulu- ja oppilaitos-työpajayhteistyön jatkaminen, kehittäminen ja vakinaistaminen. Projektissa toimivat yhteistyössä Jupiter- säätiö, Resurscenter Föregångarna ja Kyrönmaan työpaja Arpeeti.

Pajakoulu ja perusopetus
Arpeetin pajakoulu tarjosi yläkoululaisille mahdollisuuden opiskella erilaisessa oppimisympäristössä. Tämä mahdollisuus oli Vähänkyrön, Laihian ja Isonkyrön kuntien yli 15-vuotiailla koululaisilla, jos koulunkäynti ei jostain syystä onnistunut tavanomaisessa oppimisympäristössä. Ennen opiskelun aloittamista sovittiin käytännön toteutuksesta yhdessä lähettävän koulun, oppilaan ja huoltajien kanssa.
Työpajan yhteisöllisyyden oli tarkoitus luoda oppilaaseen turvallisuutta, jotta oppilaan sosiaaliset taidot kehittyvät. Kannustava ja yksilöllisesti tuetulla opiskelulla puolestaan tavoiteltiin oppilaan kasvavaa luottamusta omiin vahvuuksiinsa. Pajakoulujakson aikana pajakoulun opettaja auttoi, tuki, opetti, motivoi ja valmensi oppilasta. Yhteisenä tavoitteena oli, että oppilaan opiskelukyky kehittyy ja hän saa peruskoulun päättötodistuksen. Myös hänen valmiutensa menestyä toisen asteen opinnoissa kohentuisivat.

Pajakoulu ja toisen asteen opiskelu
Keskeyttämisuhan alla oleville tai keskeyttäneille toisen asteen opiskelijoille etsittiin uusia opintojen jatkamismahdollisuuksia yhdessä opiskelijan ja toisen asteen oppilaitosten kanssa. Räätälöidyillä järjestelyillä ja oppilasta kuuntelemalla pyrittiin parantamaan opiskelijan motivaatiota, opiskelukykyä ja opintomenestystä. Tavoitteena oli opiskelijan toisen asteen tutkinnon loppuun saattaminen.
 
Pajakoulussa opetettiin, havainnoitiin ja valmennettiin
Pajakoulujaksoon sisältyi oppilaan/ opiskelijan opetusta, havainnointia ja valmennusta. Valmennus oli moniammatillista ja yksilökeskeistä; suunnittelu- ja arviointipalavereihin osallistuivat oppilaan ja huoltajan lisäksi edustajia pajakoulusta, oppilaitoksista, sosiaali- ja työvoimatoimesta sekä terveydenhuollosta.


Pajakouluopetuksen- ja valmennuksen apuna käytettiin työpajoilla yleisesti käytettyä MOOD- valmennusmenetelmää.  Sen eri vaiheita ovat: motivoiva-, osallistuva-, ohjaava- ja delegoiva opetus/valmennus. Tavoitteena on asteittain voimaannuttaa oppijaa, jolloin hänen motivaationsa ja opiskelukykynsä sekä opintomenestyksensä kehittyvät. Tavoitteena on myös löytää oppilaan vahvuuksia ja luontaisia ominaisuuksia tukevia tapoja oppia uusia asioita. Opintojen käytännön yksityiskohdista sekä arvioinnista sovitaan yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Oppilaan oppiainekokeet laatii ja korjaa lähettävä koulu, joka myös antaa lopullisen arvosanan päättötodistukseen.

Pajakoulu ja Arpeetin työosastot
Arpeetin työpajan työosastot antavat pajakoulujakson aikana mahdollisuuden toteuttaa työssäoppimisjaksoja esim. puu-, tekstiili-, verhoilu- tai liiketalousalalla opiskeleville. Lyhyempikestoiset opiskelijan esim. sairaudesta toipumista edistävät voimaannuttamisjaksot Arpeetin työosastoilla ovat myös mahdollisia. Arpeetin työosastoilla työskentely auttaa opiskelijaa jaksamaan teoriaopinnoissa ja tuo piristävää vaihtelua koulupäivään. Ohjattu pajatyöskentely voidaan myös hyväksyä suoritukseksi eräissä oppiaineissa (esim. käsityö).

Pajakouluun hakeutuminen
Yläkoululaiset hakeutuivat yleensä opiskelemaan pajakouluun koulun oppilashuoltohenkilökunnan aloitteesta. Toisen asteen opiskelijat ja opintonsa keskeyttäneet hakeutuivat omasta tai oppilaitoksen opiskelijahuollon tai Sirus-toimijoiden aloitteesta. Myös suora yhteydenotto pajakouluun selkeytti mahdollisuuksia opiskella pajakoulussa.

Lisätietoja:
Arpeetin pajanvetäjä
Reijo Tuovinen
050 549 9996